Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta osana korkeakoulusta
Työpeda-hankkeen työpaketissa 5 käsiteltiin TKI-toimintaa osana koulutusta useiden eri korkeakoulujen erilaisissa opetustoteutuksissa. Kaikissa tapauksissa esiin nousivat
1.Opiskelijan aktiivinen rooli - kollektiivinen oppiminen, jossa opiskelija on osa luovaa tiimiä ja jossa tuotetaan aidosti uutta jo opintojen aikana, ja
2. Tarve pedagogisten toimintatapojen ja -ympäristöjen uudistamiseen. Opintojaksojen integrointi TKI-hankkeisiin - usein puhtaasti kokeilemalla - kehittää koulutuksen sisältöjä ja opetusmenetelmiä monella tavalla.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana on se, että itsensä ylittäminen tällaisessa TKI-toimintaa ja opetusta yhdistelevässä projektissa on voimakas oppimiskokemus kaikille: opiskelijoille, ohjaajille ja yritysten henkilöstölle.
Jotta tämänkaltainen toiminta saisi tulevaisuudessa nykyistä paremmin jalansijaa korkeakoulutuksessa, esiin nousee iso haaste meille luovuuden, innovatiivisuuden ja yrittäjyyden opettajille. Jotta voidaan luoda uutta entisen ja olemassa olevan ulkopuolelta, pitää osata asettaa uusia kysymyksiä. Mitä ne kysymykset ovat meille, uuden luomisen opettajille?
Moni elämänalue on täynnä eri suuntaan vaikuttavia voimia ja erilaisia tavoitteita; niin myös opettaminen ja oppiminen. Yksi ehkä merkittävimmistä ja haasteellisimmista opettamisen tavoitteista on lisätä opiskelijoiden innovatiivisuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Näitä taitoja ei voi oppia pelkästään kuuntelemalla ja lukemalla, vaan niiden kehittymiseksi tarvitaan kokemuksia, onnistumisista ja myös epäonnistumisista. Innovatiivisuudeksi ei riitä, että täyttää tarkoin annetun tehtävän ja tuottaa ennalta määrätyn tuloksen, vaan pitää luoda jotain, mitä ei ennen ole ollut. Oppija ei enää anna vain oikeaa vastausta, vaan hän kysyy aivan uusia kysymyksiä, ja niihin vastatessaan luo uutta.
Oikean innovatiivisuuden ja yrittäjyyden ei enää ajatella tapahtuvan sitten joskus valmistumisen jälkeen, vaan se voi alkaa jo opiskelun aikana. Tähän on hyvät perusteet: opiskeluaikana yksilöllä on ympärillään monenlaisia resursseja ja verkostoja, joita voi hyödyntää uuden luonnissa. Valmistumisen jälkeen monet näistä mahdollisuuksista eivät enää ole tarjolla. Euroopassa on esimerkiksi 600 000 tekniikan opiskelijaa: pääsevätkö he takomaan, kun rauta on vielä kuuma, vai joskus myöhemmin, kun mitään ahjoa tai pajavasaraa ei ole enää käytettävissä?
Edellä kuvattu tarjoaa opettajille suuria haasteita. Kuinka pitää kiinni opetuksen tavoitteista ja nostaa opiskelijoiden osaaminen tavoitteiden, opintosuunnitelmien ja kurssikuvausten mukaiselle, ennalta määrätylle tasolle, ja samalla antaa opiskelijan tehdä jotain, mitä noissa ei ole ehkä lainkaan kuvattu? Kuinka antaa opiskelijan mennä alueille, joita ei välttämättä kukaan hallitse, alueille, jossa opettaja ei enää tiedäkään oikeaa vastausta eikä voi ohjata opiskelijaa aikaisemman tiedon ja kokemuksen pohjalta eteenpäin?
Opettamisen aikataulutus ja käytössä olevat resurssit eivät useinkaan tee tätä tehtävä yhtään helpommaksi, koska opettamiseen liittyy usein kustannustehokuuden tarve. Opetus automatisoituu ja standardoituu, ehkäpä. Mahdollisesti kurssin tehtävät muuttuvat digitaalisiksi, jolloin jokin järjestelmä tarkistaa opiskelijan vastaukset aikaisemmin määriteltyjen oikeiden vastausten mukaan. Tietyn oman vapauden antaminen opiskelijalle voi tarkoittaa poikkeamaa ennalta suunnitellussa aikataulutuksessa, opintojen etenemisessä ja opintopisteiden kertymisessä, tai ainakin tuo esille opettajan rajalliset mahdollisuudet käyttää aikaa yhden opiskelijan tarkkailuun ja arviointiin. Etukäteen määritellyt vastaukset on helppo nähdä mittareina opiskelijan osaamisen tasosta, mutta entäpä kun mennään tämän ennalta tiedossa olevan ulkopuolelle?
Meidän on syytä miettiä myös innovatiivisuuden sisältöä opetuksessa. Esimerkiksi kuinka paljon aitoa innovatiivisuutta liittyy uuden tekniikan käyttöön ottamiseen, vai hämääkö se vain meitä kiinnittämään huomiomme uuden luomisen sijasta tämän tekniikan käytön opetteluun?
Hallittua ja suunnitellun mukaan etenevää organisaation toimintaa pidetään usein tavoiteltavana, ja laatujärjestelmiä luodaan takaamaan tuotannon tietty taso ja määrä. Luovuutta tuottava ja tukeva organisaatio näyttäisi kuitenkin perustuvan enemmän luottamukseen. Siinä mukana olevat osaavat käyttää vapautensa oikein, uudistavat resursseja, prosesseja ja luovat uudenlaisia lopputulemia.
Terhi Virkki-Hatakka ja Markku Ikävalko
LUT-yliopisto